Sivuhenkilön väärinluennat osa I

Ärsyttääkö, kun kirjallisuutta luetaan väärin? Niin minuakin. Siksi aionkin nyt ja vastaisuudessa puuttua hanakammin tähän ilmiöön ja korjata virheelliset tulkinnat.

Aloitan Saara Turusen romaanista Sivuhenkilö (2018). Tarkempaan syyniin joutuvat Helsingin Sanomissa julkaistun Helsingin Sanomien kriitikon Antti Majanderin vastine Turusen romaanille (osa I) sekä kriitikko Joonas Säntin arvio Kiiltomadossa (osa II).

"Se olen minä."

Helsingin Sanomien kriitikko Antti Majander on huolissaan, että lukijat lukevat kirjailija Saara Turusen romaania Sivuhenkilö totena vaikka se on valhetta täynnä. Siksi Majander kirjoitti "esseen", jossa todistelee, missä kohtaa kirjailija ainakin valehtelee.

1. Väittämä

Sivuhenkilö on tilitystä siitä, millaiseen epätoivoon ja kitkeryyteen Turusen esikoisteoksen Rakkaudenhirviö saama kritiikki maan suurimmassa päivälehdessä romautti aloittelevan kirjailijan.

Väärin.

Maan suurimman päivälehden kritiikki kenties havahdutti kirjailijan huomaamaan kirjallisuudessa vallitsevia hierarkioita, mutta Sivuhenkilö ei ole tilitystä siitä, millaiseen epätoivoon ja kitkeryyteen Turusen esikoisteoksen Rakkaudenhirviö saama kritiikki maan suurimmassa päivälehdessä romautti aloittelevan kirjailijan.

Sivuhenkilön yhteydessä on puhuttu paljon teoksen henkilökohtaisuudesta ja totuudellisuudesta mutta
vähemmän sivullisuudesta, johon jo teoksen nimi viittaa. Miksi päähenkilö, nuori, menestynyt nainen tuntee itsensä sivulliseksi omassa elämässään? Mikä häntä estää ottamasta elämää haltuunsa?

Ei häntä estä Helsingin Sanomien kriitikko Antti Majander, vaan päähenkilön sisäistämät patriarkaatin ylläpitämät sukupuoliroolit ja -odotukset sekä maskuliinisen estetiikan ja vallan läpäisemä kirjallisuusinstituutio.

Teos kertoo havahtumisesta sukupuolieroon ja siitä, miten on hylättävä määrittelyt jottei todellinen olemuksemme ja kokemuksemme katoaisi.


2. Väittämä

Sivuhenkilön kertoja googlaa Turusen ensimmäisen romaanin kritiikin kirjoittajan, ja hänen eteensä ”ilmaantuu kuva harmaatukkaisesta miehestä”.

Se olen minä.

Väärin.

Saara Turusen romaanissa Sivuhenkilö seikkaileva harmaatukkainen mies ei ole Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen esimies ja kriitikko Antti Majander. Kuinka voisikaan olla. Antti Majander on olemassa oleva, elävä ihminen, mutta Sivuhenkilön "harmaatukkainen mies" on fiktiivinen, eli keksitty henkilö. Häntä ei ole olemassa.


3. Väittämä

Tyydyn varoittamaan niitä, jotka aikovat lukea Sivuhenkilön. Turunen kärjistää siinä niin paljon, että valehteluksi menee, kuten romaanissa tietysti on lupa. Etenkin omasta persoonastaan hän kertoo korkeintaan osatotuutta.

Väärin.

Kuten Majander itsekin toteaa, Sivuhenkilö on romaani eikä raportti tai selvitys. Kaunokirjallisuuteen kuuluu kärjistäminen, valikointi ja "valehtelu".

Kriitikkoa kehotetaan perehtymään autofiktioon.

(Autofiktio = omaelämäkerrallisuutta ja fiktiota yhdistelevä laji, jossa kirjailija, kertoja ja päähenkilö ovat samannimisiä, vaikka teos määritteleekin itsensä fiktioksi esimerkiksi kansilehdellään. Tarkasti ottaen Sivuhenkilö ei ole autofiktiivinen romaani, koska kirjan päähenkilöä ei nimetä.)


4. Väittämä

Turunen on sanavalmis, viisas ja säteilevä. Kansainvälisesti menestynyt näytelmäkirjailija ja ohjaaja myös.

Uudessa romaanissa tavataan reppana, joka ei osaa nostaa jatkuvasti putoilevia polkupyöränketjuja paikoilleen.

Oikein.

Kirjailija Saara Turunen on sanavalmis, viisas ja säteilevä. Lisäksi hän on kansainvälisesti menestynyt näytelmäkirjailija ja teatteriohjaaja. Mutta  kirjailija Turunen ei ole romaanin Sivuhenkilö kirjailijahahmo. Kirjailija Saara Turunen on olemassa oleva elävä ihminen, Sivuhenkilön kirjailijahahmo on fiktiota ja olemassa vain romaanin sivuilla.

Kriitikkoa kehotetaan tarkistamaan ironian ja satiirin määritelmät.


5. Väittämä

En mennyt. Otaksuin, että kyseessä on nuoren teatteritähdistön näyttäytymis­tilaisuus, eikä sellaisissa tarvita kulahtaneita maantienvärisiä kulisseja.

Väärin.

Kriitikko on todellisessa elämässä maamme suurimman päivälehden kulttuuriosaston esimies, jonka voisi olettaa osallistuvan kirjan julkistamistilaisuuteen. Kriitikko ei ole romaanissa mainittu kulahtaneen näköinen harmaa koira (jota ei siis oikeasti ole olemassa!). Nyt hän loukkaantuu jostakin joka on fiktiota, mutta ei kuitenkaan ymmärrä, miksi olemassa oleva kirjailija Saara Turunen loukkaantui olemassa olevan kriitikko Antti Majanderin olemassa olevasta tytöttelevästä kritiikistä, joka ei ollut fiktiota.