Sipsit kirjallisuudessa

                           
                                Tässä / maassa syödään sipsiä jos on nälkä. (1.)


Tämä on radikaalia: maineeltaan kyseenalainen elintarvike nousee romaanin keskiöön.

Luen Sisko Savonlahden esikoisromaania Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu (2018) ja tajuan: sipsit ovat puuttuneet kirjallisuudesta! Kirjallisuudessa on juotu viinaa ja syöty raakoja kananmunia krapulavatsaan, mutta sipsit eivät ole rapisseet.

Eivät ainakaan siihen malliin kuin Savonlahden romaanissa.

Savonlahden romaanin kertoja on intohimoinen ja rutiineista tarkka sipsinsyöjä, joka aikatauluttaa päivänsä sipsien syömisen ehdoilla. Hän jopa suunnittelee kulkureittinsä sen mukaan, mistä varmimmin löytää dippikastiketta.

Romaanissa kaikki merkittävät tapahtumat kerrotaan suhteessa sipseihin. Kun on aika lähentyä poikaystävään, kertoja uskoutuu hänelle sipsinsyöntipinttymistään. Parisuhteen hellyttävin hetki koetaan, kun poikaystävä ostaa kertojaa varten kaappiin monta pakkausta Pirkka-dippikastiketta.

Mitä on tämä sipsin kaipuu? Mitä on sipsi?

Haluan ymmärtää sipsin todellisen merkityksen. Haluan olla osa  kertojan sipsitapahtumaa.

Otan käyttööni kokemuksellisen lukemisen metodin.(2.) Sen avulla voin jäljittää kokemusta, tulla osaksi kertojan sipsinsyöntikokemusta.


Kello 10.30

Tarvitsen Broadway-sipsejä, dippikastiketta ja dippijauhetta. Ostarilla on Lidl, S-Market ja K-Market. Tiedän, että Broadway-sipsejä saisi myös S-Marketista, mutta koska kertoja hyväksyy vain Pirkka-valkosipulidipin, menen K-Marketiin.

Pelkään, ettei Kontulassa ole Pirkka-valkosipulidippiä. Kertojan mukaan sitä on vaikea löytää. Esimerkiksi Sörnäisten K-kaupan valikoimaan Pirkan valkosipulidippi ei kuulu, ja Porthaninkadun K-kaupassakin ne ovat usein loppu.

En meinaa löytää dippikastikkeita, olen ostanut sellaisia viimeksi ehkä opiskeluaikoinani 2000-luvun alussa, enkä tiedä missä niiden kuuluisi sijaita. Etsin ensin maustehyllyjen luota, mutta ne löytyvätkin loogisesti sipsihyllyjen läheisyydessä.

Sipsihylly tai pikemminkin -osasto on valtava. Näkee heti, että sipsit ovat merkittävä elinkeino. Ei ihme, että Helsinkiin on perustettu Etu-Töölön Sipsimuseo. Avajaiset olivat elokuussa ja olisin halunnut osallistua, mutta olin silloin vuotuisessa sisarustapaamisessa maalla. Vanhempani toivat sinne neljä muovikassillista erilaisia sipsejä, vaikka siskoni olivat kieltäneet sipsit.

Näen sipsihyllyssä ensin Manhattan-sipsit. En ole ostanut vuosiin Manhattaneita, koska niitä ei saa pikkupusseina ja niissä käytetään maitojauhetta, mutta muistaakseni ne ovat parempia kuin Broadwayt. Minäkin säännöstelen sipsinsyömistäni, vaikka sipsit eivät olekaan minulle samanlainen päivittäinen tai edes viikottainen intohimo niin kuin kertojalle. Minä säännöstelen sipsejä 3-4 kertaa vuodessa.

Sitten näen Broadwayt. Niitä on monenkokoisia pusseja, tuotesuunnittelussa on ajateltu erilaisia tarpeita ja tilanteita. Otan kaksi pientä 75 gramman pussia, niin kuin kertojakin aina tekee.

Kermaviilin kanssa tulee ongelma. Kertoja on tarkka dipin ja perunalastujen suhteen, mutta kermaviilistä hän ei sano mitään. Onko valmistajalla väliä? Pitäisikö ottaa kevytversio vai täysrasvainen? Käykö mikä tahansa?

Minulla on kermaviilin kanssa myös henkilökohtainen moraalinen ongelma, koska pyrin syömään vegaanisti. Kaupassa olisi myös kaurapohjaista kermaviilin korviketta, mutta se ei maistu kermaviililtä, ja jos yritän ymmärtää kertojan sipsikokemusta, joudun ostamaan kertojalle tärkeitä tuotteita. Voinko sanoa, että mitäpä sitä ei kirjallisuuden eteen tekisi? Tekisinkö? Kun ostan maitotuotteita, hyväksyn lehmät, nuo elävät olennot maitokoneina, ja käytän emon poikaselle tarkoittamaa ravintoa omaan, ehkä turhaankin tarkoitukseeni. Teenkö nyt teemumäet, alistan elävän ja tuntevan olennon oman taiteeni (onko tämä taideteko) käyttöaineeksi, materiaaliksi?

Näköjään teen. Ostan kermaviilin ja kaksi pussia Broadway-sipsejä, joiden maustamiseen on käytetty maitojauhetta. Teon tuomittavuutta vähentääkseni ostan luomua, vaikka tiedän että samalla lailla luomumaitotilallakin emot ja poikaset pidetään erillään toisistaan, ja emon maito ohittaa vasikan suun, jotta maito päätyisi (aikuisten) ihmisten suihin. Päätän olla ajattelematta syyllisyyttä ja lehmiä, se on keinoni aina kun repsahdan kermajäätelöön tai maitosuklaaseen.


Kello 11.00.

Sipsien syömisessä aikataulutus on tärkeää. Jos aikoo syödä sipsit illalla, niin kuin kertoja yleensä tekee, dippi pitäisi sekoittaa jo iltapäivällä, jotta se ehtii mehustua monta tuntia jääkaapissa. Usein kertoja siirtää sipsien ostopäätöstä iltaan, vaikka tietää että ostaa kuitenkin, eikä hänellä sitten ole enää aikaa mehustaa dippikastiketta riittävästi.

Sekoitan dippikastikkeen hyvissä ajoin, eli heti kun tulen kaupasta kello 11 aamupäivällä. Tämä on kertojan mukaan kriittisin vaihe. Tässä vaiheessa erottuvat jyvät akanoista. Monet nimittäin jättävät kuivia jauhepaakkuja kermaviiliin. Kertoja ei kestä ollenkaan paakkuja ja paakkujen jättäjiä. Hän on dippikastikkeen sekoittajana perfektionisti. Ymmärrän häntä hyvin. Minä en siedä kaurapuuroa, jossa on kokkareita, tai jonka koostumus on liisterimäinen, kuivan tikkuinen tai könttämäinen. Ihmiset kuvittelevat, että kaurapuuroa osaa kuka tahansa keitellä, mutta ei se niin mene. Keittäjällä pitäisi olla jonkinlainen näkemys koostumuksista, joihin kaurapuurolla on mahdollisuus. Vaikka olenkin viimeisen 20 vuoden aikana syönyt lähes joka aamu kaurapuuroa, saatan hyvinkin ehdottaa aamupalaksi jotakin muuta, jos en luota keittäjän kaurapuuronäkemykseen.

Savonlahden kertoja ei myöskään siedä aloittelijoita. Esimerkiksi jos hän juhlissa näkee aloittelijan sekoittelevan dippikastiketta, puuttuu hän heti asiaan ja lupautuu sekoittamaan dipin loppuun. Eikä hän edes erityisesti pidä dippikastikkeen sekoittamisesta!

Yritän olla mahdollisimman huolellinen, kun sekoitan dippikastiketta. Lusikoin jauhot varovasti viilin kanssa sekaisin. Se on vaihe, jossa leivonta- ja ruokakirjojen mukaan voi vain epäonnistua. Otteiden pitää olla kevyitä ja ilmavia, pikemminkin nostavia kuin survovia. Jos jauhot pääsevät pölähtämään, maun ja koostumuksen kannalta tärkeä mikroainesosa saattaa karata harakoille.

Mielestäni onnistuin lusikoimisvaiheessa, mutta itse sekoittamisvaihe jää jotenkin vajaaksi. En ole tottunut dippikastikkeen sekoittaja ja nyt pelkään, että tein jotakin väärin. Tuntuu, etten panostanut tarpeeksi sekoittamiseen. En päässyt oikeanlaiseen tunnelmaan, sekoittamisliike ei muuttunut osaksi minua niin kuin esimerkiksi joskus leipoessa käy. Sekoitin dippikastikkeen tiskipöydällä, huolettomasti, ehkä liian nopeasti. Aikaa sekoittamiseen meni kenties vain minuutti. Olisiko pitänyt sekoittaa viisi minuuttia? Pyöräyttää välillä eri suuntaan? Eri tempolla? Miksi kertoja ei anna yksityiskohtaisia, selkeitä ohjeita? Jos ei ole ensin ohjeistanut kunnolla, ei voi vaan vetää dippikulhoa aloittelijan kädestä ja tiuskasta että Anna kun äiti näyttää!

Tai voi vetää ja tiuskaista, mutta se on epäreilua, sillä tavoin kasvatetaan epävarmoja aikuisia.

Haluaisin tehdä vaiheen uudelleen, mutta ei ole toista dippikastiketta ja kermaviiliä. (Käytinkö aikaa tosiaan vain minuutin?)

Hengittelen ja odotan, että pulssi tasaantuu. Ei ole mitään syytä olla hysteerinen. Olen aloittelija, en voi vaatia itseltäni liikoja. En ole myöskään samalla lailla vihkiytynyt sipsinsyöjä kuin kertoja. Ymmärrän, että dippikastikkeen sekoittaminen on kertojalle jonkinlainen pyhä toimitus. Sekoittajan on oltava kuin ehtoolliseen viettoon valmistautuva pappi, joka kirkkokansan laulaessa ehtoollisvirttä siirtelee rauhallisin liikkein öylättitarjotinta ja liinalla peitettyä viinikarahvia alttaripöydällä.

Sekoitettuani maistan kastiketta. Päähäni on jo ehtinyt muodostua mielikuva lempeän raikkaasta kastikkeesta, mutta maku onkin tyrmäävän suolainen, ahdas ja vähän samea. Maku ei aukene ja laajene niin kuin parhaat maut tekevät. Petyn vähän. En ehkä ole dippi-ihminen. Ajattelen taas lehmiä. No ehkä maku paranee, kun kastike saa mehustua.


Kello 14.30

Käyn kurkkaamassa jääkappiin. Dippikastikkeella näyttää olevan kaikki kunnossa. Voin aivan huoletta jättää hänet mehustumaan vielä muutamaksi tunniksi. Sipsit ovat ruokakaapissa, poissa suorasta auringonpaisteesta, jotta eivät härskiinny. Olen päättänyt syödä sipsit vasta illalla.

Yllättävän hyvin kestän tänään herkkujen olemassaolon.

Dippikastike mehustuu ylähyllyllä, keskihyllällä on kaksi levyä tummaa suklaata, jotka ostin brownieseja varten, ja sipsipussit odottavat ruokakaapissa. Kaikki tuntuu olevan hyvin. En ole samanlainen syöjätyyppi kuin Savonlahden kertoja. Pidän enemmän suklaasta kuin sipseistä. Pidän ylipäänsä enemmän makeasta kuin suolaisesta.

Kun opiskelin kaksikymppisenä Helsingin yliopistossa, minulla oli elämässäni aamupuuron lisäksi toinen pysyvä elementti; yliopiston joka torstainen hernekeittopäivä. Kerran sain hirveän raivokohtauksen, kun Unicafessa ei ollut kansainvälisyys-viikon takia tarjolla hernekeittoa. En halunnut syödä torstaina kansainvälistä ruokaa. Halusin hernekeittoa. Luultavasti perusturvallisuuteni hetkeksi romahti.


Kello 15.00

Keitän ystäväni tuomista tyrneistä mehua. Naapurini on kutsunut minut saunavuorollaan saunomaan. Aion tarjota naapurilleni tyrnimehua. Joudun tarkistamaan äidiltä, pitääkö mehupullot sulkea kun mehu on kuumaa, vai annetaanko mehun jäähtyä. Soittelen vanhemmilleni, kun en muista jotain ruoka- tai leivontaohjetta. Isän kanssa keskustelemme sipseistä. Hän on vanhemmiten joutunut sipsien valtaan. Hän on koukussa erityisesti Grillimaustettuihin sipseihin ja Hot Rodeihin. Nuorempana hän haaveili usein ääneen Wieninleikkeestä: "Minkähänlaista se Wieninleike mahtais olla?" Hän luki kirjallisuutta, jossa sankarit nautiskellessaan tilasivat ravintolassa Wieninleikettä. Äiti ei suostunut ostamaan ja valmistamaan hänelle Wieninleikettä. "Kohta se haluaa tartar-pihviä!" Äiti luki kirjallisuutta, jossa sankarit tilasivat tartar-pihvejä.

Syöminen yhdistää ja toisaalta erottaa sisaruksiani ja vanhempiani. Emme osoita läheisyyttä ja kiintymystä toisillemme sanoin ja kosketuksin, vaan ruualla. Leivomme rakkautta monivaiheisesti ja monimielisesti kakkuihin. Mitään kuivakkaa, mielikuvituksetonta, jauhoilta ja sokerilta maistuvaa kakkaraa ei sovi vieraille, ystäville ja läheisille tarjota. Runsaus, kerroksellisuus ja makujen syvyys kertovat, että syöjiä ja heidän makuaistejaan on ajateltu, heihin on käytetty aikaa ja rahaa. Kun sisaruksistani ensimmäinen oli menossa naimisiin, vetäydyimme muiden siskojeni kanssa viikoksi hänen luokseen leipomaan. Siskoni häiden jälkeen kuskasimme ylijääneitä kakkuja tutuille ja naapureille. Yhdessäolomme on ollut ruoka-orgioita, joista nykyään sisarusteni kanssa yritämme kieltäytyä.

Vanhempani ovat ihmisiä, joille määrä korvaa laadun. He eivät ymmärrä, miksi ilahdun enemmän paketillisesta hyvälaatuista teetä kuin muovikassillisesta Lidlin Kola-juomaa. Isäni mielestä Lidlissä, jossa ruokaa ajetaan trukkilavoittain kauppaan, voi saada esimakua taivaasta. Erään ystäväni isällä oli heikkona hetkinään tapana pistäytyä jääkaapilla ja katsella ruokaa pursuavia hyllyjä: Tulipa taas turvallinen olo! hän sanoi ja sulki oven.

En ehdi jäädä odottamaan äidin vastausta tekstiviestiini, joten suljen pullot lähes kuumina. Olenhan ennenkin keitellyt marjoista mehua, joten tiedän kutakuinkin miten mehupullojen kanssa toimitaan.


Kello 18.05

Otan kastikkeen jääkaapista. Sekoitan dippiä vielä kerran (kolme kertaa myötäpäivään) ja maistan makua lusikasta. Maku on edelleen suolainen, mutta nyt raikkaampi. Siinä on enemmän tilaa. En ole ehkä täysin epäonnistunut dippikastikkeen sekoittajana. Voin vielä hyvinkin kehittyä kertojan tasoiseksi dippikastikkeen sekoittajaksi.

Mutta tämähän oikeastaan selviää vasta kun käyn tositoimiin, eli testaan makua sipsin päällä.


Kello 18.15

Syön sipsejä ja selaan facebookia. Onko tämä nyt aivan oikeaoppista? Haluan olla kelvollinen sipsien syöjä. Mitä kertoja tekee kun hän syö sipsejä? Hänellä menee tunti sipsien syömiseen, mutta hän ei kerro, katsooko samalla Netflixiä vai ajelehtiiko somessa. Lapsena pystyin samanaikaisesti lukemaan sarjakuvia ja syömään sipsejä. Enää en osaa keskittyä lukemiseen, jos pureskelen samaan aikaan jotakin. Kuulen vain rouskutuksen ja tunnen poskilihasteni jauhaavan liikkeen. Poskeni reagoivat välittömästi erilaisiin ruoka-aineisiin. Etenkin ylenpalttinen rasva ja suola turvottavat poskeni niin, että näkökenttäni kapeutuu. Luulin vuosia, että syynä on kilpirauhassairaus, mutta testien mukaan kilpirauhasarvoni ovat aivan normaalit.

Luin jostakin, että kovaa voimaharjoittelua pitkään treenanneet näkevät heti ravinnon ja nesteen vaikutuksen isoissa lihaksissaan, kuten hauiksissaan ja reisilihaksissan. Ehkä minulla on erityisen vahvat poskilihakset.

Dippi tuo sipseihin hämmästyttävää kyllä hieman raikkautta.


18.45.

Olen nyt syönyt kaksi sipsipussia. Kermaviiliä kului yllättävän paljon. Kahden sipsipussin jälkeen purkissa on enää vajaa kolmannes. Sipsien syömiseen meni aikaa puoli tuntia, siis puolet vähemmän kuin kertojalla. Tätä pelkäsin. Rouskutin vain menemään ja maistelu, nautiskelu unohtui.

Olo on tunkkainen, päätä särkee. Minkälainen oloni mahtaa olla huomenna? On pakko syödä pari suklaapalaa tasoittamaan suolakyllästymää.


Seuraava aamuna

Sipsi-iltaa seuraavana aamuna minulla on huono olo. Huulet tuntuvat turvonneilta, suu ja kitalaki siltä kuin olisin unohtanut pestä hampaani. Nukuin huonosti, pää oli kipeä, mutta en viitsinyt ottaa särkylääkettä. Pelkäsin, että saan päänsäryn sijaan mahan kipeäksi. Yritän vältellä särkylääkkeitä, vaikka en muistaakseni ole saanut särkylääkkeistä koskaan mitään oireita. Pääkivun lisäksi toinen korvani on jostain syystä kipeä. Voivatko sipsit aiheuttaa korvakipua?

Sipsien lisäksi olen eilisen ja tämän aamun aikana syönyt yhden 200 gramman levyn tummaa suklaata. Olo ei ole hyvä, rasva ja sokeri tuntuvat turvotuksena ja kuumotuksena poskipäissäni ja silmäluomissani, silmäni eivät erotu turvotuksen alta. Näin käy aina, kun syön liikaa ja etenkin jos syön sipsejä. Tuntuu kuin olisin krapulassa.

Kertojaakin usein närästää sipsien syönnin jälkeen.

Olen monta kuukautta ajatellut, että toteutan sipsi-illan, nyt kun olen sen toteuttanut, mietin oliko se sen arvoista. Kuinka kauan kestää että suola ja rasva poistuvat elimistöstäni?

Onko mahdollista, että jään sipsikoukkuun?


Päätelmät:

Tehosekoitin laulaa vuoden 1994 albumillaan Oon aina yksin syön sipsejä koska elämässäni ei ole kicksejä. Vuonna 1994 yksin kotona sipsejä mussuttava henkilö oli auttamatta luuseri. Tämä sipsiluuseri ilmestyi televisioon, näyttämölle ja kansalaisten verkkokalvoille virttyneissä ja reikäisiksi piereskellyissä verkkahousuissaan, ja vietti suurimman osan elämästään olohuoneen sohvalla, kädet pleikkarin joystickillä, housuissa tai sipsipussissa.

Nykyajan sipsinsyöjä ei ole sipsiluuseri tai pitsalaatikkorunkkaaja(3.), vaan kevyesti ruokasuosituksiin suhtautuva nuorehko kaupunkilainen, jolle sipsinsyönti on salonkikelpoista, vapauttavaa ja toisinaan ironista.(4.)

Savonlahden kertojassa on kuitenkin jäänteitä 1990-luvun salasyöpöstä, sipsiluuserista. Kertoja häpeilee sipsinsyömistään, pakkomiellettään sipseihin. Hän olettaa, että kaupunkilaisnaisena ja potentiaalisena menestyjänä hänen pitäisi ostaa kasviksia ja instagramkelpoisia ruoka-aineksia - kirsikkatomaatteja, avocadoa, pinjansiemeniä, tinjamia - mutta silti hän useimmiten ohittaa hevi-osaston(5.) ja luikahtaa sipsihyllyille.

Kertojan terapeutin mukaan sipsinhimossa kyse voi olla siitä, että kertoja etsii sipseistä nautintoa, jota ei saa muualta. Kertoja hyväksyy selityksen noin vain, pureksimatta. Minusta terapeutti ei ole aivan tehtäviensä tasalla. Terapeutille kaikki on symbolia, korviketta. Siksi hän ei huomaa, etteivät sipsit korvaa jotain vaan ne ovat jotain.

Kertoja kuvaa monivaiheisesti dipinmetsästysretkiään ja valmistautumista sipsi-iltaan, mutta itse nautinto jää kuvailematta. Kertoja tunnustaa, että pitää pienistä lastuista, mutta hän ei kuvaa syömisaktia. Se ohitetaan häveliäästi toteamalla vain Aloitin sipsien syömisen yleensä kymmeneltä ja Syömiseen meni vajaa tunti. Sen jälkeen kertoja kuvaa iltatoimiaan. Syömisakti on kuin kirjallinen vessassakäynti; lorinat ja ähkimiset vaimennetaan tai jätetään kuvaamatta. Kokemuksellisen lukutavan avulla kuitenkin huomasin, että sipsin syöminen on hyvin fyysinen, ruumiillinen tapahtuma. Ensimmäinen ja toinen suupala on nautinnollinen. Sen jälkeen syöminen muuttuu mekaaniseksi. Pienet lastut tarttuvat kitalakeen, ja peruna jauhautuu suussa tiiviiksi mössöksi, joka jää inhottavasti hampaiden väliin.

Hävettääkö kertojaa sipsinsyömisen, siis pureskelun ja nielemisen kuvaaminen? Tuntuuko sellainen liian intiimiltä? Onko syljen ja hampaiden mössäämä perunalastu unheimlich, muodoton, hahmoton ei-asia, jossa ei ole enää kertojan rakastamaa struktuuria, siis käsitettävyyttä?

Sipsinsyönti-illan jälkeen olo on tukkoinen. Tätä varmasti tarkoittaa malli ja terveysvalmentaja Karita Tykkä, joka on kertonut, kuinka hän ennen saattoi syödä pussillisen irtokarkkeja, mutta sen jälkeen olo oli nuutunut ja iho reagoi ruuan epäpuhtauksiin. Tykän verensokeri ja mieliala heittelehtivät miten sattui, ja hän tunsi kuinka lisäaineet vain virtasivat elimistössä.

Voisiko kertojan elämännuutumus olla pohjimmiltaan sipsi- tai lisäainenuutumusta?

Romaanin loppupuolella kertoja kävelee Porthaninkadulla, näkee K-kaupan josta mahdollisesti saisi Pirkka-valkosipulidippiä, mutta päättää ohittaa kaupan. Hän ei halua ajatella valkosipulidippiä juuri nyt. Ystävä on kertonut, että sipseistä pääsee eroon kun on kaksi viikkoa ilman niitä.

Minä en tällaista loppuratkaisua niele. Eikö muka kukaan ole tätä hänelle ennen kertonut? Kun sinnittelee kaksi viikkoa, helpottaa. Sen tietää jokainen elämäntapamuutosta yrittänyt.

Romaanista muodostuu lopulta selviytymistarina. Sipsinhimo voitetaan. Sipsit palautetaan omalle paikalleen hyllyyn, pois kirjallisesta keskiöstä. Kertoja löytää oman paikkansa sieltä missä hän kulloinkin on.

Olen tietenkin iloinen kertojan freesimmästä olosta, mutta jotenkin harmittaa sipsien puolesta. Jään odottamaan romaania, jossa sipsit saavat viimeisen sanan.



Lähteet ja viitteet: 

(1.) Anni Mäentien runosarja Nuori Voima -lehden nettisivulla.

(2.) Kokemuksellisen lukemisen metodilla pyritään avaamaan kirjallisuuden ruumiillisuutta ja materiaalisuutta. Romaanista voisi sipsinsyömisen lisäksi poimia myös muunlaista kokemuksellista toimintaa. Voisin esimerkiksi yrittää lainata vuokrarahoja ystäviltäni ja sukulaisilta, tai etsiä tosissaan töitä tai parisuhdetta. Metodissa on kuitenkin vaaransa. Tapahtumat saattavat karata käsistä, eikä lopputulos ole aina hallittavissa.

(3.) Ks. Aino Vähäpesola: Onnenkissa

(4.) Ks. esim. Historian sipsien havinaa: https://www.sipsiblogi.fi tai Etu-Töölön Sipsimuseo: https://www.facebook.com/sipsimuseo/

(5.) Hedelmä- ja vihannesosasto