Onko Miki Liukkosen kirja Elämä: esipuhe siis hyvä vai ei?

Kirjailija Miki Liukkonen lyttää Instagram-tilillään kriitikko Maaria Ylikankaan kritiikin uusimmasta teoksestaan Elämä: esipuhe. Liukkonen on ollut jo pitkään huolestunut kirjallisuuskritiikin tilasta ja toteaa, että Ylikankaan kritiikki oli kirjallisuuskritiikin pohjanoteeraus: se ei ollut kritiikki lainkaan.

Kirjailijan mukaan Ylikankaan kritiikki unohti kritiikin olennaisen tehtävän eli arvottamisen. Kirjailija olisi toivonut, että kriitikko olisi ilmaissut kritiikissään, oliko teos hyvä vai huono: "Lytätkää jos niikseen tulee, kehukaa jos huvittaa, tai ylistäkää, nyt jäljelle jää vain ontto närästys tai joululahjapaketti, jonka avattua sisältä paljastuu pelkkää tyhjää."

Mielestäni Ylikankaan kritiikissä oli runsaasti arvottamista. Avaan seuraavaksi kritiikkiä ja sen arvolatautuneita väittämiä ja lauseita. Postauksen lopusta löytyy yhteenveto, josta selviää, pitikö kriitikko teosta hyvänä vai huonona.

 

1. "Metafiktion loputtomat elementit läpäisevät jälleen Miki Liukkosen kerronnallisen möhkäleen, joka ei lopulta uudista mitään, ja röyhkeintä on teoksen massa."

Hyvä vai huono?

-> Möhkäle ei ole sävyltään ja konnotaatioiltaan eli mielikuviltaan kovin positiivinen sana. 

-> Möhkäle voidaan tulkita positiiviseksi ilmaukseksi, jos teos tarkoituksellisesti pyrkii möhkäleyteen, eli ylenmääräiseen muodottomuuteen ja siten vastustamaan perinteisiä esteettisiä arvostelmia, jossa kompakti, sopiva koko ja muoto on ihanne. 

-> Jos teos taas pyrkii sovinnaisiin esteettisiin mittoihin ja muotoihin, möhkäleeksi kutsuminen voidaan tulkita epäonnistumiseksi, tarkoituksettomaksi muodottomuudeksi.

-> Liukkosen romaanit asettuvat kirjalliseen perinteeseen, jossa ylenmääräisyys ja muodottomuus ovat oleellisia kirjallisia keinoja ja esteettisiä valintoja. Voidaan siis tulkita tämän perinteen valossa, että möhkäle kuvaa onnistuneesta teosta ja teos onnistuu tavoittamaan möhkälemäisyyden. 

Johtopäätös: Niin tai näin.

Entäpä lause "kerronnallinen möhkäle, joka ei lopulta uudista mitään"?

 

Hyvä  vai huono?

-> Riippuu siitä, onko teoksen tarkoitus uudistaa vai ei. Liukkosen romaaneja kuvaillaan kokeileviksi, mutta pitääkö kokeilevan romaanin uudistaa jotain? Voiko vain kokeilla niin kuin muutkin ovat kokeilleet?

-> Huomionarvoista sana lopulta, joka viittaa siihen, että pyrkimystä ja (kriitikon) odotuksia uudistamiseen on ollut, mutta ne eivät ole toteutuneet. Myöhemmin kritiikissä kriitikko toteaa: 

"Tällaiset romaanit eivät ole niitä tavallisimpia, mutta niiden keinovarat ovat olleet käytössä jo pitkään. Siksi Elämä: esipuheen kutsuminen ”kokeelliseksi” on perinnemielessä osuvaa, mutta uudistavaksi sanominen hiukka retroa.

-> Retroksi nimittäminen ei tunnu kivalta. Vaikka retro on muotia, ja retro koti tai retrot Karhun lenkkarit ovat ok, niin kirjallisen teoksen yhteydessä sillä usein tarkoitetaan, ettei teos tunnu aidolta, vaan on jotain sinne päin, vähän samaa fiilistä. 

-> Kriitikon mukaan teos on romaania uudistava vain retrossa mielessä, eli jos vähän fiilistellään.

Johtopäätös: Huono.

2.  "Miki Liukkosen uutuuden esteettinen anti on hysteeriselle realismille tyypillistä viimeiseen aivopieruun asti tarkentavaa kerrontaa."

Hyvä vai huono?

-> Kriitikon  mukaan teos toteuttaa hysteerisen realismin esteettisiä ihanteita. (Ks. hysteerinen realismi Liukkosen romaaneissa esim. Valkoiset kypärät eli: Miki Liukkosen O) Tämä voidaan tulkita onnistumisena.

-> Toisaalta lauseen voi tulkita myös niin, ettei teoksella ole aivopieruihin tarkentuvan kerronnan lisäksi muuta esteettistä annettavaa.

-> Lisäksi: Vaikka olen pierumyönteinen, inhoan sanaa aivopieru, joka sanana on aivan kauhea, eikä assosioidu mitenkään kivasti. Jotenkin tästä sanasta jää turhanpäiväinen tunnelma, siis epäonnistuminen.

-> Kuitenkin hysteeriselle realismille on tyypillistä, että halutaan kertoa kaikki mitättömät tyhjänpäiväiset pieraisut, eli teos onnistuu ilmaisemaan tyhjänpäiväisyyksiä. 

Johtopäätös: Hyvä. 

3. "Leikkiin kuuluu Liukkosen kerrontarepertuaari, joka liikkuu sujuvasti lyyrisestä koomiseen, etenkin Henri Classicin kerronnassa."

Hyvä vai huono?

-> Kriitikon mukaan kirjailija käyttää kerronnallisia keinoja sujuvasti ja monipuolisesti.

Johtopäätös: Hyvä.

4. "Romaani on fetisistisen paksu."

Hyvä vai huono?

-> Voiko tällainen teos saada osuvampaa ja kauniimpaa määritelmää?

Johtopäätös: Hyvä.

5. "Filosofisissa pohdinnoissa keskeistä on ihmisyyden ulko- ja sisätutkailu (valkoisessa ylemmän keskiluokan miesolennossa) ja muutamissa muissa pohdiskeleviksi virittyneissä kertojissa. Kiinnostavinta romaanissa on kuitenkin rakenne, joka juuri ironia ja metafiktio välineinään saa merkitykset liukumaan."

Hyvä vai huono?

-> Romaanissa kiinnostavinta on rakenne, sen sijaan filosofiset pohdinnat eivät ole niin kiinnostavia. (Etenkään valkoisen ylemmän keskiluokan miesolennon)

Johtopäätös: Riippuu siitä, kuinka kiinnostava rakenne on. 

6. "Elämä: esipuhe on merkityksen kannalta sekä ylimääräytynyt että itseään pyyhkivä, ja siksi on turhaa ryhtyä kaivelemaan sanomaa edes kritiikin pitimiksi. ”Analyysiparalyysi” on eräs romaanissa toistuvista sanapareista – väläyksissä kulunut wallacelainen merkkivalo."

Hyvä vai huono?

-> Teos tarjoaa  loputtomasti merkityksiä, joiden merkitykset se kuitenkin hylkää, eikä teoksesta voi kriitikon mukaan siksi etsiä sanomaa. Onko tämä huono juttu vai ei, riippuu siitä haluaako sanomaa vai ei.

-> Ilmaus "väläyksissä kulunut" viittaa siihen, että kirjailija on ihastunut tiettyyn sanontaan, jota toistaa rasittavuuteen asti (rasittava oma ilmaukseni ja tulkintani kriitikon tunteesta teoksen toistuvan ilmauksen äärellä). 

Johtopäätös: Huono.

7. "Teos on oppikirjaesimerkki postmodernismista ponnistavasta maksimalistisesta romaanista." 

-> Teos onnistuu olemaan maksimalistinen romaani, se on jopa oppikirjakirjaesimerkki tästä lajista (tai tyylisuunnasta; en valitettavasti tiedä tarkalleen, missä lajin ja tyylin rajat menevät).

-> Toisaalta oppikirjaesimerkki voidaan tulkita vähän halventavana määritelmänä - formalistisena keinojen toteuttamisena ja oppipoikamaisuutena.

Johtopäätös: Enemmän hyvä.

8. "Se rusentaa runsaudellaan lukijan odotuksen realismista, luo dissonanssia ja paranoiaa kaikkitietävän kertojan avulla (suurin osa Elämä: esipuheesta on kaikkitietävää kerrontaa), nostaa esille eettisiä kysymyksiä ja hyödyntää ensyklopedisesti eri tiedonaloja."

Hyvä vai huono?

-> Ilmausta rusentaa runsaudellaan voidaan ajatella teoksen yhtenä tavoitteena, jonka se onnistuneesti lunastaa. 

Johtopäätös: Hyvä.

9.  "Teos vahvistaa aika ankeita teknologiakuvitelmia."

Hyvä vai huono?

-> Ankea on ankea sana, mutta pitäisikö teknologiakuvitelmien olla ihastuttavia? 

-> Koko kritiikin kontekstissa tämän lauseen arvolatauksen ymmärtää paremmin, ja niin, että se viittaa kuluneisiin teknologiakuvitelmiin, joissa teknologia on aina vaarallista ja ihmisiä erottavaa. 

-> Tässä lauseessa on myös melko ankea sävy, tuntuu että kriitikko huokailee: "Taas tätä." Sävy tulee  epätarkkuutta ilmaisevasta sanasta aika, joka ilmaisee pikemminkin kirjoittajan kuin kohdetekstin  tunnesävyä.

Johtopäätös: Huono.

10. "Koneen tai internetin suhde ihmistietoisuuteen ei oikein nouse Elämä: esipuheessa kovin antoisaksi teemaksi. Sitä hallitsee fatalismi, jota kerrontaluuppi korostaa."

Hyvä vai huono?

-> Ei nouse kovin antoisaksi teemaksi. Siinähän se on sanottu.

Johtopäätös: Huono.

11.  "Teoksen kuvaukset internetistä ja teknologisesta välitteisyydestä huokuvat hieman moralistista tunnelmaa, ja se antaa teknologian ajattelulle romaanissa ysäriläisen säväyksen – eikä esimerkiksi Donna Harawayn Kyborgimanifestin (1985) yhä kiinnostavaan tapaan, vaan pikemminkin ihan yksinäisenä Henrinä kuiluun toljottaen."

Hyvä vai huono?

-> Teoksen asenne teknologiaan on kriitikon mielestä moralistinen ja holhoava, ysäriläinen, siis vanhanaikainen. Teos ei saa aiheesta irti mitään mitä ei olisi jo aiemmin sanottu (eikä oikeastaan senkään vertaa).  

-> Lisäksi toljottaa on melko asenteellinen ilmaus, eikä anna hyvää kuvaa kriitikon suhteesta päähenkilöön.

Johtopäätös: Huono. 

12. "Teknologiatyhjyyden kanssa ironiseen suhteeseen asettuu itse romaanin muoto. Sekin on välitteistä keinotodellisuutta, ja Elämä: esipuhe tietää sen aina tikahtumiseen asti."

Hyvä vai huono?

-> Kriitikon mukaan teos tietää keinonsa ja niiden vaikutuksen.

-> Tikahtua assosioituu yleensä positiivisesti vaikka tikahtumalla (iloon) voi myös kuolla. Tikahtua viittaakin tukehtumiseen, kun naurulta ei saa enää henkeä. 

Johtopäätös: Kuitenkin hyvä. 

13. "Mutta romaanin massiivisuus on materiaalinen tosiseikka. Teoksen maksimalismi koettelee lukusopimusta, sitä sanatonta liittoa, jonka lukija tekee kirjan kanssa. Yksille juuri tämä on jättiromaanin tuottama nautinto, toisille ehkä ei."

Hyvä vai huono?

-> Teoksen massiivinen massa on kriitikon mukaan kiistaton tosiseikka. Jos pitää massaa nautittavana tai esteettisenä tavoitteena, niin teos on onnistunut. Jos massa ei tuota nautintoa, tai massa ei ole riittävä esteettinen tavoite, teos ei ole onnistunut.

Johtopäätös: Sekä että. Riippuu näkökulmasta. 

14. "Jaakko Yli-Juonikas on omassa maksimalismissaan onnistunut hybridisyydessä, erilaisten teksti-, mukaan lukien, kuvan lajien sekoittamisessa keskenään (Jatkosota-extra, 2017), samoin onnistui Marisha Rasi-Koskisen Rec (2020) outouttavuudessaan."

Hyvä vai huono?

-> Kriitikko esittelee teoksia, jotka ovat onnistuneet niissä tavoitteissa, joihin ajattelee Liukkosen teoksen pyrkineen. 

-> Voidaan tulkita, ettei kriitikon mielestä  Elämä: esipuhe onnistu tavoitteissaan, eikä teos pääse kyseisen listan jatkoksi.

Johtopäätös: Huono.

15. "Elämä: esipuhe taas on kirjallisuudellinen teos, jossa röyhkeintä, lopulta, on massa."

Hyvä vai huono?

-> Sana lopulta on jälleen paljastava: teos pyrkii olemaan röyhkeä myös kirjallisuudellisuudellaan, eli kirjallisilla keinoillaan, mutta onnistuu olemaan röyhkeä vain massalla, eli ylenmääräisyydellään.

-> Suoremmin sanottuna: ei laatu vaan määrä voittaa. Toisaalta voidaan kysyä, miksi massa ei olisi laatua.

Johtopäätös: Huono.

Johtopäätös: 

Hyvä: 6/15

Huono: 7/15

En osaa sanoa: 3/15

Elämä: esipuhe on kriitikon mielestä huono teos, jolla on myös ansionsa.